Hieronnan vasta-aiheet
Infektiot ihossa
Ihossa on usein
bakteerin aiheuttamia tulehdusmuodostuksia, kuten finnejä, paiseita,
märkiviä karvatupen juuria. Ihon on oltava ennen hierontaa vapaa kaikista
mahdollisista bakteeri-infek-tioiden ilmenemistä. Epäilyttävän tilanteen
sattuessa on aina parempi olla hieromatta.
Laskimotukokset
Koska mekaaninen
käsittely kuten hieronta voi irrottaa verihyytymiä, ei tällaista raajaa
saa hieroa. Verihyytymät kulkeutuvat verivirran mukana keuhkoihin ja
aiheuttavat siellä vahinkoa, jopa kuoleman.
Pahanlaatuiset kasvaimet
Syöpäkasvaimet
lähettävät etäispesäkkeitä muodostavia soluja, jos niitä mekaanisesti
puristellaan ja hierotaan. Jos potilaalla on ollut syöpäkasvain niin
hieronnasta on keskusteltava ensin hoitavan lääkärin kanssa.
Hemofilia
Henkilöä ei tule hieroa koska hieronta
saattaa aiheuttaa ihonalaisia verenpurkaumia, jopa suuria sisäisiä verenvuotoja.
Ihotaudit
Ihottumaa sairastavilla
tulisi olla lääkärintodistus, jossa otetaan kantaa, että onko heidän
sairautensa vasta-aihe vaiko ei. Kontraindikaatioita ovat myös palohaavat
röntgen tai jonkin muun sädehoidon jälkeen. Tuoreet leikkaushaavat jätetään
myös hieromatta.
Tuoreet vammat
Tuoreet vammat kuten mustelmat, lihasruhjeet,
revähdykset, venähdykset, nyrjähdykset jätetään hieromatta, koska silloin
edesautetaan verenvuotoa kudoksiin.
Iskeeminen kudos
Kudoksen jonka verenkierto ei ole
riittävä, ei tule hieroa koska siihen syntyy helposti haavauma, joka
voi olla vaikeasti parannettava. Korostuu ikääntyvillä henkilöillä.
Suurentuneet imurauhaset
Joskus imurauhaset
ovat suurentuneet eri syistä. Imurauhaset saattavat olla suurentuneet
infektioiden tai kasvainten seurauksesta, ei niitä tule koskaan hieroa.
Myöskään normaaleiksi tulkittavia rauhasia ei tule hieroa, poikkeuksena
tietyissä tapauksissa ns. lymfahieronta.
Eri anatomisten alueitten hieronnassa tulee ottaa huomioon kullekkin
alueelle tyypilliset erityispiirteet. Yleensä hieronta etenee seuraavassa
järjestyksessä: sivelyt, hankaukset, puristelut, täristys, taputukset
ja loppusively. Lähes kaikissa hierontatilanteissa pätee kuitenkin sääntö,
että hieronta aloitetaan kevyillä otteilla, jotka vähitellen voimistuvat,
ja lopetetaan jälleen kevyehköihin, rauhoittaviin otteisiin. Tähän sääntöön
perustuu em. otejärjestys, jossa kevyet otteet ovat hieronnan alussa
ja lopussa voimakkaat taas hieronnan keskivaiheilla.
Yleiset Periaatteet
HIERONTATYYLEJÄ
- Klassinen hieronta
- Sidekudoshieronta
- Hermoratahieronta
- Lymfahieronta
- Vesihieronta
- Rullaushieronta
- Trikkerpainanta
- Mobilisoiva hieronta
- Vyöhyketerapia
- Erillaiset taputukset
(läh Hieronta opas ja käsikirja
Ritva Arponen- Erkki J. Valtonen)