Hieronnan historiaa

Hieronnan historian alkujuuret sanotaan löytyvän kehityksen alkuajoilta. Kipeän paikan siveleminen tai painaminen on hyvin luonnollinen ja vaistonvarainen toimenpide. Tuttu näky on myös. kun koira tai kissa nuolee kipeytynyttä raajaansa. Myös intiassa Ayur-Veda kirjoituksissa ( n. 1800ekr), joissa on varhaisimmat merkinnät intialaisesta lääketieteestä, joissa kerrotaan hieronnan olleen tunnettu hoitomenetelmä.

  Antiikin kreikkalaiset olivat kuuluja fyysisen kauneuden ihailijoita ja korostivat lasten ja nuorten kasvatuksessa erityisesti fyysisen harjoitusten merkitystä. Joillekin hieronta merkitsi ylellistä nautintoa kylvyn jälkeen, joillekin hierontaa annettiin sairauden jälkeen toipumisen edistämiseksi ja joillekin taas hierontaa annettiin ennen ruumiillista voimanmittelöä (Gladiaattorit);tarkoituksena oli lämmittää kudoksia venähdysten ja revähdysten estämiseksi.

  Hippokrates(460-380ekr) oli puolestaan ensimmäinen joka oli perehtynyt hierontaan siinämäärin,että osasi jo nimetä sairauksia, joihin hieronnalla oli suotuisa vaikutus. Myös antiikin roomalaisten keskuudessa hierontaa käytettiin sairauksien hoidossa.

  Etevä kreikkalaissyntyinen lääkäri Galenus(131-200jkr), joka asettui asumaan Roomaan ja toimi Markus Aureliuksen lääkärinä, käytti hierontaa vammojen ja erillisten sairauksien hoidossa. Galenius oli muuten lääkäri joka havaitsi, että valtimossa on verta eikä ilmaa.

  Keskiaika näyttää olleen jonkinlaisen fyysisen rappeutumisen aikaa, mutta vihdoin 1500-luvulla kuuluisa ranskalainen kirurgi Ambroise Paré kohoaa muiden lääketie-teellistensä ansioidensa ohella myös hieronnan puolestapuhujaksi.

• Vuonna 1813 hieronnasta tuli ensimmäisen kerran virallisesti hyväksytty oppiaine.
  
  
• Vuonna 1900 saksalainen Albert Hoffa julkaisi hierontaa käsittelevän kirjan" Technik der Massage", jota edelleen pidetään eräänä perusteellisenpana hieronnan kirjallisena esityksenä.
  
  
• Syksyllä vuonna 1893 aloitti toimintansa Suomen Kansanomainen hierontaopisto, jonka tarkoituksena terveystapojen, ennen kaikkea suomalaisille ominaisen hieronta ja kylpylätapojen vaaliminen.
  
  
• Hierontakurssit tulivat pakollisiksi 1904 lääketieteen kandinaateille. Opetuksesta vastasivat lääketieteen lisenssiaatti K.V. Hällberg ja tri Dodo Rancen.
  
  
• Vuodesta 1936 toimintaa jatkoi tri Saima Tawast-Rancken, jota voidaan pitää paitsi hieronnan myös suomalaisen lääkintävoimistelun uranuurtajana.

  1900 luvun alkupuolella hieronta näytteli tärkeää osaa kukoistavassa kylpylä-kulttuurissamme. Hierojina toimivat lääketieteen opiskelijat, jotka hankkivat opiskelurahoja "lääkärihierojina". Hieronnan arvostus on selvästi kasvanut ei vain potilaitten keskuudessa vaan myös osana fysikaalista lääketiedettä.

Hieronnan määritelmä

  E.A.G. Kleenin määritelmänä hieronnasta ymmärretään hoitotarkoituksessa suoritettua pehmeisiin kudoksiin kohdistuvaa liikkuvaa painamista, joka tapahtuu sivelyjen, hankausten, pusertelujen ja erillisten taputusten muodossa.

Hierontaotteet

  Hieronta muodostuu erilaisista otteista. Otteet ovat aikojen saatossa kehittyneet nykyisiin käytössä oleviin muotoihin. Suomessa nykyisin käytettävät otteet ovat saaneet vaikutteita ruotsalaiselta Per Lingiltä ja Emil Kleeniltä, mutta myös saksalaiselta Albert Hoffalta ja englantilaiselta James Menneliltä sekä Mauri Hartealta joka oli myös kehittänyt oman tekniikkansa perinteisten kansanhierojien pohjalta. Otteita on peräti 40 joista tarvitsee aina hoidon senhetkisen tarpeen mukaan valita oikea tekniikka.